sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Pikkujoululahja ja ensimmäinen WM

Olin viime torstaina Priiman mukavissa pikkujouluissa. Ohjelmassa oli ruokaa, juomaa, hyvää seuraa ja pikkujoululahjoja. Kaupan puolesta oli kaikille pikkupaketit, itse sain kauniin punaisen puisen kynttilänjalan ja sävyyn sopivia servettejä. Jos oli itse tuonut pikkupaketin, sai tilalle ottaa toisen pikkupaketin. Itse kävin lahjaostoksilla SuklaaGalleriassa, josta voi ostaa törkeän hyvää suklaata. Toivottavasti lahjan saaja oli samaa mieltä. Minä ainakin sain ihanan pikkujoululahjan, nimittäin Utunan Ansa ja Taisto väristä lankaa. Kuvassa lattempi kuin luonnossa:

Tänään aloitin pitsineulepuseron Couture Knit 13-kirjasta lankana ihan ensimmäinen Wollmeiseni 100% merinoa 3 vyyhteä värinä Neptun. Lanka lienee hieman ohuempaa kuin mallissa tai olisi pitänyt ottaa isommat puikot. Kolmosen puikot tuntuivat kyllä ihan hyviltä, vaikka neulonkin yleensä aika tiukkaa. Ohjetta täytyy hieman soveltaa ja lisäsin yhden kuviokerran lisää. Keskelle tulee sitten hieman eri kuvio ja täytyy noita lisäyksiä/kavennuksia laittaa erilailla. Malli on osittain joka kerroksella neulottavaa pitsineuletta eli kotona rauhassa herkuteltavaa, eikä ruuhkabussissa jatkettavaa.Kävin eilen Oulunkylän neuletapaamisessa ja ostin Knit Pick'sin magneettisen mallikuvion pidikkeen. Miten se kuvion seuraamispalkki voikin haista pahalle. Kyllä tuota härpäkettä voi varmaan käyttää tuulettamisen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vain, suklaat olivat tosi hyviä, etenkin se siilin mallinen. Terv. LeaP

    VastaaPoista
  2. Näin vähän arvasinkin, taidan käydä hankkimassa muutamat suklaasiilit jouluksi kotiin ;)

    VastaaPoista